Aloita treeni. Soita 0442706829 / Miia

Josefiina Rajaniemi - Kuukauden Otelainen

Olen käynyt kuntosalilla pian neljä vuotta säännöllisesti. Sitä ennenkin tuli käytyä salilla ymmärtämättä kuitenkaan ravinnon ja levon merkitystä, kun tavoitteena on kehittyminen. Oma urheilukiinnostukseni on sijoittunut pallopelien pariin, lentopallo ja pesäpallo niistä itselle tärkeimpinä. Tänä päivänä mukana menossa on edelleen pesäpallo; joukkueemme pelaa Oulaisissa naisten Suomen sarjaa. Joukkueurheilussa hienoa on se, että jokainen kantaa kortensa kekoon erilaisilla ominaistaidoillaan yhteisen tavoitteen saavuttamiseksi.

Vaikka pesäpallo onkin taito- ja älypeli, on fysiikalla myöskin suuri merkitys. Talvikaudella kehitetään fysiikkaa, kun taas sarjakaudella eli kesällä keskitytään fysiikan ylläpitämiseen. Syksyllä sarjakauden jälkeen voimaharjoittelu käynnistetään perusvoimaharjoittelulla, jonka jälkeen siirrytään maksimivoimaan ja ennen sarjakaudelle siirtymistä vedetään vielä nopeus-/pikavoimajakso.

Vaikka urheilu onkin fyysistä suorittamista, on pääkopalla myös suuri merkitys. On tärkeää tiedostaa, mitä tekee ja miksi sekä olla mukana hetkessä. Urheilun parissa olen kokenut suurta iloa ja onnellisuutta, mutta myös suuria pettymyksen ja epäonnistumisten tunteita. Sitä kautta olen kuitenkin oppinut, miten niistä voi päästä eroon ja olla parempi jatkossa.

On lahja pystyä liikkumaan, joten käyttäkää sitä ja pitäkää itsestänne huolta. Vahvalla Otteella treenauspuitteet on kunnossa ja asiakaspalvelu priimaa. On aina kiva tulla treenaamaan, kun tietää että on hymyileviä kasvoja vastassa.:)

Törmäillään!

Takaisin blogiarkistoon
M & V Hertteli
044-2706829
asiakaspalvelu@vahvaote.fi
y-tunnus: 2830549-8
Seuraa meitä somessa
linkedin facebook pinterest youtube rss twitter instagram facebook-blank rss-blank linkedin-blank pinterest youtube twitter instagram