– Pari vuotta sitten innostuin kuntosalitreenistä oman kunnon kohentamiseksi ja ajatuksena saada "muutama" kilo pois. Luonteeltani olen määrätietoinen ja helposti en periksi anna, joten uudet haasteet olivat tavoitteiden motivaatioita. Aiemmin olin jo harrastanut ratsastusta monta vuotta oman ponini kanssa, nykyään ratsastusharrastus on väistynyt kuntosalin ja muun liikunnan rinnalta. Kuntosalin lisäksi tykkään mm. lenkkeillä, lumilautailla ja hiihtää. Uusiin, itselle vieraisiin lajeihin on myös kiva päästä tutustumaan! Tällä hetkellä lempparijuttu salilla on pääasiassa lihastreeni unohtamatta tietenkään aerobisia, joista tykkään kovasti. Vaihtoehtoja on monia, kun vain kehittelee mieleiset kombot!
Spinningistä innostuin spinningvetäjä Joskun kautta. Alkuun kävin viikottain Joskun vetämillä spinningtunneilla salitreenien lisäksi, kunnes tarjoutui mahdollisuus astua itse vetäjäksi toisen vetäjän jäädessä tauolle. Kovasti olen tykännyt tästä hommasta, kun saa liikkua yhdessä muiden kanssa ja tsempata muita. Ja tottakai hyvän spinningtunnin jälkeen on tyytyväinen olo, kun sekä asiakkaat että itse on saanut kunnon hien pintaan.
Uudistettu kuntosali on huippu ja näissä puitteissa kelpaa kyllä treenata. Salitreeneistä on oikeastaan tullut jo näiden parin vuoden aikana elämäntapa, ilman ei osaa olla. Otteelle on aina mukava mennä, kuntosalin henki on kaikin puolin positiivinen ja energinen. Iso peukku Miialle ja Veikolle sekä taustajoukoille mahdollisuudesta treenata tällaisissa puitteissa! Tästä on hyvä jatkaa omaa kehittymistä eteenpäin!