Aloita treeni. Soita 0442706829 / Miia

Olen käynyt kuntosaleilla yli viidentoista vuoden ajan enemmän ja vähemmän aktiivisesti. Tällä kertaa päätin aloittaa kuntoilun ohjaajan johdolla. Minua on aina kiinnostanut vapailla painoilla treenaaminen, mutta tieto ja taito ovat puuttuneet. Nyt kun tuli hyvä tilaisuus saada opastusta aiheeseen, tartuin siihen. Kokemuksesta olen oppinut, että jos haluan kuntosalilla käymisestä elämäntavan, niin kohdallani treenikertojen täytyy olla valmiiksi suunniteltuja sekä tarpeeksi tehokkaita ja rankkoja. Silloin on mahdollista havaita kehitystä omassa kunnossa ja vartalossa, ja motivaatio säilyy. Aikaisemmin olen tehnyt sen virheen, että salilla käymisessäni ei ole ollut suunnitelmallisuutta, jolloin kehitystä ei ole tapahtunut haluamaani tahtiin. Kun salitreenejä ei ole merkitty valmiiksi kalenteriin, treenikerrat ovat pikkuhiljaa vähentyneet ja lopulta unohtuneet kokonaan.

Nyt käyn OTTEELLA kolme kertaa viikossa. Noudatan ohjelmaa, joka on yksinkertainen ja tehokas ja siinä on vaihtuvat sarjat ja painomäärät. Joka viikko merkitsen etukäteen kalenteriini päivät, jolloin menen salille. Yllättävissä tilanteissa saatan joskus joutua vaihtamaan treenipäivää, mutta koskaan en jätä treenikertaa väliin. Tarvittaessa menen vaikka aikaisin aamulla tai myöhään illalla. Se on mahdollista, kun OTE on 24/7 kuntosali.

Jo parin viikon säännöllisen treenaamisen jälkeen huomasin muutoksen ryhdissäni, kun treenaaminen auttoi löytämään uinuvat vatsa- ja selkälihakset. Kun ryhti on hyvä, niin tuntee itsensä hoikemmaksi. On mahtava huomata kuinka säännöllisyys tuottaa tulosta. Keho kiinteytyy, lihakset kasvavat ja salilla jaksaa nostaa isompia painomääriä.

Hikistä pusertamista, toistoja toiston perään, poltetta koko kehossa. Hyvää oloa, hymyileviä kasvoja ja stressinpurkua. Muun muassa näitä asioita kuntosalilla koetaan. Päivä ja ilta toisensa perään näen ihmisiä treenaamassa ja varmasti kaikkia heitä yhdistää tahto voida hyvin ja tehdä asioita, jotka tuottavat hyvää oloa. Lisäksi jokaisella on omia tavoitteita ja tarpeita, miksi salille jaksaa kerta toisensa perään saapua. Yksi nauttii itsensä äärirajoille saattamisesta ja toinen siitä, että kokee kehittyvän. Joku tulee salille siksi, että toimintakyky pysyy yllä ja joku sen vuoksi, että keho kaipaa harjoittelua vaikkei siitä kovin nauttisikaan. Olipa syynä kuntosalille tuloon mikä tahansa, olen vakuuttunut siitä, että salilta palaa kotiin tyytyväinen ihminen.

Päivän lyhentyessä kaipaamme asioita, jotka tuovat valoa ja energiaa. Voimme saada lisävirtaa monista asioista. Kirkasvalolamput alkavat olla arkipäivää monissa kodeissa, samoin vitamiinipurkit on haettu apteekista kesän jälkeen. Tutkitusti myös liikunta on yksi akkujenlataaja, sillä se muun muassa lisää mielihyvähormonien määrää kehossamme, tehostaa verenkiertoa ja vähentää stressiä. Liikunta antaa myös kokemuksia onnistumisesta ja voipa sosiaaliset kontaktit liikuntapaikoilla myös lisätä kokemusta siitä, että voimme hyvin. Eräs kuntosalille tulija totesi yhtenä hämäränä sadepäivänä, että kuntosali on oikea valopilkku, kun vihreät ikkunateippaukset ulkona ja kodikas valoisuus sisällä toivottavat tervetulleeksi! Tämän toivoisin monen muunkin kokevan, kun syksyn edetessä kaipaamme valoa.

Liiku siellä, missä sinulle tulee hyvä olo!

Näkemisiin,
Miia

M & V Hertteli
044-2706829
asiakaspalvelu@vahvaote.fi
y-tunnus: 2830549-8
Seuraa meitä somessa
linkedin facebook pinterest youtube rss twitter instagram facebook-blank rss-blank linkedin-blank pinterest youtube twitter instagram